Hesarissa oli tänään kaksi mielenkiintoista seikkaa, jotka molemmat liittyivät erään puolueen monen jäsenen suvaitsemattomuuteen.

Soini vastustaa homoavioliittoja mielenosoituksella

On erikoista lukea lehdestä, että yhden Suomen suurimman puolueen puheenjohtaja, kun hän kerran menee mielenosoitukseen, se ei ole minkään hyvän asian puolesta (mm. ilmastonmuutoksen vastustusmarssit, sodanvastaiset miekkarit tms), vaan Timo Soini tekee irtiottonsa vastustamalla Ranskan normaalissa lainsäädännössa mahdollistettua avioliittoa samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Itse olen ollut ydinvoiman vastaisissa miekkareissa, Irakin sodan vastaisessa pariin otteeseen, jne jne, mutta en ole siellä nähnyt soinilaisia. Ilmeisesti vain suvaitsemattomuusmielenosoitukset ovat Timo Soinin kiinnostuksen ydintä.

 

James Hirvisaari vastustaa ruotsia eduskunnassa

(ruotsia:huomatkaa pieni alkukirjain otsikossa)

Timo Soinin puouetoveri ja suvaitsemattomuuskumppani James Hirvisaari on päätynyt siihen lopputulemaan, että vain hänen äidinkieltään saa käyttää kaksikielisen maamme kansanedustuslaitoksen virallisissa menoissa. Nyt hirvisaarilaiset ovat alkaneet esittää tappouhkauksia ruotsinkieltä käyttäville (ni är välkomna och hota mig också, men vänligen gör det under min blog, så att jag kan fortsätta diskussionen med er för att förstå vilka grunder ni har till era åsikter om era rättigheter – jag hajar tyvärr inte alls …) HS otti mainiosti kantaa jakamalla aukeamansa kahtia suomen- ja ruotsinkielisiin osioihin. Hyvä HS!

Itse kallistun myös hieman eri suuntaan kuin hirvisaarilaiset. Minusta kielten osaaminen on rikkaus ja monikielisyys tuo muassaan mahdollisuuden yhteistoimintaan luontevasti rajojen yli, kuten perinteinen Pohjoismaiden yhteistyö on meille aina osoittanut.

 

Vittu mitä paskaa ei riitä

Olen myös A. Stubbin kanssa eri mieltä. Pohjoismainen neuvosto ei ole “vittu mitä paskaa“, ja epämielenkiintoista,  vaan tärkeä tapa toimia monikulttuurisessa ympäristössä. Suomen etu on pitää viiteryhmänään samankaltaiset juuret ja ajattelun omaava Pohjois-Eurooppa. Se mikä oli neuvostosuomalaisen yhteiskunnan henkireikä ei EU:n myötä ole muuttunut lannaksi.

Se mitä usein kuulee sanottavan, on että kouluissa ei pitäisi enää lukea pakkoruotsia. Mitä muita pakkokieliä ja pakkoaineita olisi syytä tiputtaa pois? Ehkä ongelma ei ole kielten lukumäärä ja yleensäkään oppiaineiden laajuus, vaan opetuksen tapa? Itse ainakin poikana opin mieluiten puhumaan ja touhuamaan. Miksei kouluissa voitaisi leikin ja puhumisen kautta oppia kieliä ja sitten siinä sivussa opetella lukemista ja kirjoittamistakin, jos siihen on aikaa. Kieliopit voisi sitten jättää yläluokille kun pienet natiaiset ensin ovat oppineet alakoulussa puhumaan.

 

Summa summarum

Meistä jokainen vierastaa joitain asioita ja erilaisuus on aina kiinnostavaa, mutta sen ei pitäisi olla pelon aihe. Kuitenkin yhteiskuntamme on sotaa lietsova eikä rauhaa rakentava. Mieluiten uhittelemme kuin rakentaisimme siltoja. On siis kait itsestään selvää, että syntyy soineja, hirvisaaria ja stubbeja. En kuitenkaan ole synnitön itsekään, joten en ehdota kivittämistä taikka muuta tuomiota. Ehdotan yhteiskunnan sallivuutta ja sitä, että erilaisuutta ei pelkästään sallittaisi, vaan että siihen suorastaan kannustettaisiin.

On rikkaus kun saa osata montaa asiaa. On siunaus saada koulussa oppia itseään inspiroivia aineita henkilökohtaisesti inspiroivalla metodilla. On mahtavaa asua maassa, jossa ei tarvitse pelätä mitään, vaan saa olla oma itsensä ja puhua omaa äidinkieltään. Ollapa sellaisen maan asukas!