Tuoreimpien Libyasta kantautuneiden uutisten mukaan Egypti ja nyt vihdoin Venäjäkin ovat hyväksyneet TNC:n (Transitional National Council) eli kapinallishallinnon maan oikeutetuksi hallinnoksi ja Tripolissa sijaitsevan kansallisen television valtaaminen pari viikkoa sitten tulee mitä ilmeisemmin vain nopeuttamaan hallinnon siirtymistä kapinallisten käsiin. Siirtymän onnistuminen tulee kuitenkin olemaan nuoralla kävelyä vastaava toimenpide.

Kansainväliset kommentaattorit ovat laajalti edellyttäneet TNC:ltä kykyä liennytykseen ja läpinäkyvyyteen sekä selkeätä pidättäytymistä pikaoikeuksien perustamiselta tai vastaavilta teoilta, jotka herkästi saattaisivat kiivauden tuoksinassa tuntua oikeutetuilta, kun julmaa diktaattoria ja tämän kannattajia aletaan ajaa ahtaalle.

Libyan turvallisuuden tie on kuitenkin neutraalin ja kaikkia heimoja edustavan eteläafrikanmallisen totuuskomission luominen, joka ajan kanssa ja oikeudenmukaisesti tutkii vanhan hallinnon ja Gaddafia tukeneiden ihmisten mahdollisen syyllisyyden taikka syyttömyyden. Ylilyönnit mahdollistaisivat vain pitkän kaunan kierteen ja sellaiseen ei Libyassa ole varaa.

Ulkoministeri Tuomiojan mukaan Suomella on valmiudet rauhanturvaamistoimintaan jos ja kun sen aika Libyassa koittaa. Ennemminkin toivoisin Suomelta aloitetta totuuskomission perustamiseksi ja sen käytännön toimien edistämiseksi. Suomi voisi taas kerran osoittaa hyvää pelisilmää ja pitkäjänteisen neuvottelun kykyään osoittamalla tehtävään jonkun kokeneen valtiomiehemme tai -naisemme.