Öljyäkin on vain rajallinen määrä, miksei sitä hinnoitella vastaavasti?

Nähdäkseni tuottavuuden käyttämistä nykyisentapaisena ja yksinomaisena mittarina esimerkiksi toimialojen välisessä vertailussa on harhaanjohtavaa. Työssä käyvän ihmisen panos kun on sama alasta riippumatta, koska ihminen tekee työtä saman tuntimäärän ja näennäinen tuottavuus on saavutettu väärällä hinnoittelulla planeetan luonnonvarojen rajallisten varantojen kustannuksella. Olisi siis ymmärrettävä tuottavuuden nykymittaustavan valheellisuus kustannusten mittarina: kun sanotaan, että tuottavuus joillain vientialoilla on kasvanut sodan jälkeen ja verrataan toisiin aloihin, joissa “ollaan jääty jälkeen”, puhutaan mielestäni kritiikittömästi ja unohtaen resurssien kuluminen.

Kuten USA:n entinen varapresidentti Al Gorekin on todennut, BKT-mittauksissa ei missään huomioida sitä menetystä kun 100 hehtaaria aarniometsää on kaadettu, mutta kylläkin kaatamiseen käytetty työ mitataan ja metsästä kaadetun puun määrä myytynä mitataan. Aivan samalla tavalla maapallon luovuttamien metallivarantojen, öljyvarantojen ja vesivarantojen ja monien muiden suhteen viimeisen noin 150 vuoden ajan ollaan eletty epätodellisten kustannusten mukaan, kun noita menetyksiä ei ole mitattu tuottavuuslaskelmissa.

Taloudellisessa teoriassa sanotaan, että täydellisen ja kaikkien saatavilla olevan tiedon kyseessä ollessa, hinta asettuu oikein. Näin muodoin kaikkea oikean hinnoittelun edellyttämää tietoa ei ole ollut saatavilla, kun vasta viime vuosikymmeninä on saatu tarkkaa näyttöä luonnonvarojen rajallisuudesta ja niiden käytön seurauksista ekosysteemille ja ihmisten terveydelle. Jos nimittäin, esimerkin vuoksi, nyt rajallisiksi todettujen, öljyvarantojen todellinen hinta olisi otettu huomioon aivan alusta alkaen, ei öljyn hinta kuuna kullan valkeana olisi ollut niin matala kuin se on ollut kautta historiansa. Vastaavalla tavalla öljyä käyttävän vientiteollisuuden näennäinen tuottavuuden kasvukin osoittautuu kuplaksi, kun kaikki todelliset kustannukset (eli menetykset) otetaan huomioon.

Koska ihminen elää rajallisten resurssien planeetalla, eli taloustieteilijöiden termein niukkuushyödykkeiden planeetalla, on tuottavuuslaskelmissa luonnonvaratkin hinnoiteltava korkean hinnan niukkuushyödykkeinä. Seuraakin päätelmä, että tuottavuuden kasvu on vain hinnoitteluvirhe, ja että luokanopettajan ja paperimiehen tuottavuus on ollut samansuuruinen, eikä se siitä mihinkään muutukaan. Niin kauan kun emme tuottavuuslaskelmissamme ota huomioon tuotannon laatua/arvoa, emmekä edellä esittämiäni luonnonvarojen menetyksiä, me tulemme elämään hinnoitteluvirheen maailmassa. Silloin me emme tule saamaan tuottavuusvertailuissa oikeudenmukaisuutta eri alojen välille, emmekä me tule näkemään planeetanlaajuisia todellisia menetyksiä taseissamme.