Benjamin Creme lainaa kirjassaan The Art of Cooperation Maailmanopettajaa, Maitreyaa, joka on sanonut, että ”jokaisen ihmisen – jokaisen miehen, naisen ja lapsen – on nähtävä planeetan  ylläpitäminen maapallon suurimpana prioriteettina.”

Eräs maailman johtavista globaalin ilmastonlämpenemisen tutkijoista, James Hansen, on varoittanut, että ihmiskunnalla on vain noin 10 vuotta aikaa vähentää kasvihuonekaasujen kuten hiilidioksidien päästöt, ennen kuin lämpeneminen saavuttaa ”vaa’ankielipisteen”, jonka jälkeen se ei enää ole pysäytettävissä. NASAn Goddard-instituutin johtaja Hansen sanoi USA:laisen 60 minutes –makasiiniohjelman TV-haastattelussa: ”Meidän on seuraavien 10 vuoden kuluessa päästävä pois nykyiseltä eksponentiaaliselta kasvukäyrältä ja aloitettava CO2-päästöjen kasvun vähentäminen. Ja sitten tasattava käyrä vaakasuoraksi. Ja ennen vuosisadan puoliväliä meidän on oltava laskujohteisella käyrällä.

Jos niin ei tapahdu 10 vuodessa, en usko että voimme pitää ilmastonlämpenemistä alle yhdessä Celsius-asteessa ja se tarkoittaa, että on olemassa suuri vaara ylittää jokin näistä vaa’ankielipisteistä. Jos [Pohjoisnavan] jääpeitteet alkavat hävitä, mitä sen suhteen voi tehdä? Ei jääpeitteen ympärille voi sitoa narua. Ei sen ympärille voi rakentaa muuria. Se tulee olemaan tilanne, joka on täysin kontrolloimattomissa.” Lähde CBS News, USA)

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaisi? Luonnollisestikin jokaisen on osallistuttava talkoisiin. Vapaapaikkoja ei ole ja jo tieto siitä, että asia koskee meitä jokaista, tekee muutosten hyväksymisestä osan morphista kenttää – siis suurta ihmiskunnan mentaalista tietoisuutta – ja siten varmaankin eineen verran helpompaa. Yhteiset ponnistelut yhdistävät aina suuret massat ja yhdessä vaikeatkin asiat ovat jotenkin helpompia.

Konkreettisesti tarvitaan kuitenkin ensin sen hyväksymistä, ettei ihmiskunta ole talouden funktio. Kun taloudessa menee hyvin taikka kun taloudessa menee huonosti, ihminen on edelleenkin ihminen, jolla on inhimilliset tunteensa ja inhimilliset tarpeensa. Tästä seuraa väistämättä se, että on osattava ja uskallettava vetoamatta talouselämän tarpeisiin ja todellakin katsottava raakoja faktoja: joko me muutumme, tai meitä ei rotuna enää ole tämän sukupolven jälkeen. Asiaa on turha kaunistella, vaikkei ei sitä myöskään pidä kauhistella, eikä siitä saa tehdä pelon aihetta.

Muutosten on tapahduttava nopeassa aikataulussa ja tämä tarkoittaa sitä, että poliitikot tarvitsevat selkeitä signaaleja kansalaisiltaan: uskaltavatko he ottaa inhimillisen sekä poliittisen riskin ja äänestää taloutta vastaan, mutta luonnon ja ihmiskunnan puolesta? Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on EU:n-Aasian tapaamisessa juuri eilen (24.10.2008) todennut, että olemme yhdessä ihmiskunnan vaaánkielipisteistä, jonka päätösten pohjalta me teemme ratkaisut koskien tulevia sukupolvia.  Tarvittaessa tarvitaan siis ilmastomielenosoituksia ja painetta EU:n johtajille pitää kiinni ja ylittää jo tehdyt leikkauspäätökset, taloudellisen laman uhasta riippumatta. Nyt ei ole pelkuruuden aika kansalaisille eikä poliitikoillemme!