Vaihtoehto EU:lle on ETA
Lohjalainen Pentti Salmela ja kouvolalainen Ari Hyvönen kritisoivat Hesarin yleisönosastossa (HS 18.11.) EU-hurmosta ja EU-epäkriitisyyttä, jota suomalaiset poliitikot valtakunnan johdossa ovat tähän asti edustaneet. Oikeutetusti he molemmat penäävät EU-kriittisen kansanosan ääntä kuuluville myös valtamediassa. Molemmille heille lohdutukseksi haluan todeta, että EU-kriittisiä puolueita löytyy ja, että EU:sta voidaan erota ilman taloudellisen yhteistyön lopettamista.
Euroopan talousalueen, eli ETA:n jäsenyyshän on meille tuttu olotila, jossa olimme viimeksi reilu 15 vuotta sitten. Siis vuotta ennen liittymistä EU:hun. ETA, eli Euroopan talousalue, on se taloudellinen yhteisö, johon EU:n lisäksi kuuluvat Norja, Islanti ja Liechtenstein. Eroamalla Euroopan unionista Suomi siis palaisi takaisin kolmen Eurooppalaisen maan joukkoon neljäntena ja tasavertaisena kumppanina. EU:sta eroaminen olisikin itse asiassa ennemminkin nähtävä ETAan palaamisena, kuin erona EU:sta. Kuitenkin niin, että EU:sta ero merkitsee poliittisen liiton loppumista ja taloudellisen yhteistyö jatkumista.
Ero EU:sta tapahtuu Lissabonin sopimuksen periaattein
Laillisesti eroaminen EU:sta tapahtuu Lissabonin sopimuksen ns. SEU-osan mukaan. SEU 50 artiklan 1 kohta toteaa: ”Jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää erota unionista.” Suomen perustuslaki ei eroamista estä.
SEU 50 artiklan 2 kohta toteaa, että ”[j]äsenvaltio, joka päättää erota, ilmoittaa aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle. Unioni neuvottelee ja tekee kyseisen jäsenvaltion kanssa sopimuksen eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella ja ottaen huomioon puitteet, jotka sääntelevät kyseisen valtion myöhempiä suhteita unioniin.”
Liukuma EU:sta ETAan tapahtuisi muutamassa vuodessa
Suomi voi siis neuvotella siirtymän takaisin ETA-jäsenyyteen tapahtuvan siten, että markka ehditään taas ottaa käyttöön sekä painaa valuutta ja uusia lainsäädännön muutosta tarvitsevat osat. Yhteistyö ja taloussuhteet Unioniin eivät eron myötä katkeaisi, mutta Suomen riippumattomuus ja itsenäinen lainsäädäntövalta sitä vastoin palautuisivat ja saisimme taloudellisen itsemääräämisoikeutemme takaisin kun meillä olisi oma valuutta, markka. ELI: ei EU:lle on todellinen mahdollisuus!

Uusimmat kommentit