Saku Mättö: näistä sivuista ja minusta sekä arvoistani
Tämä sivusto on minun, Saku Mättö, virallinen blogi ja sivusto. Minut tunnetaan empaattisena ja hyvää muille tahtovana ihmisenä. 2011 eduskuntavaaleissa olen Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana Helsingin piiristä.
Saku Mättö on Itsenäisyyspuolueen puoluesihteeri ja Helsingin piirin puheenjohtaja
Lausumaan sekä väitteeseen: “Saku Mättö on Itsenäisyyspuolueen puoluesihteeri ja Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja ja hän uskoo ihmisten oikeuteen tosiasiallisesti saada perustuslaissa heille taatut oikeudet”, sisältyy se, että tarkoitan myös mitä sanon. Olen siis mukana päivänpolitiikassa ja toimintani taustalla ovat epäitsekkäät syyt. Näinhän ei Suomessa kuitenkaan tänä päivänä aina ole ja siksi haluan omalta osaltani aikaansaada muutoksen. Haluan muuttaa politiikan oikeamieliseksi tavaksi edesauttaa ihmisten hyvinvoinnin toteutumista kaikissa elämäntilanteissa. Toivon, että saisin sinulta ja monelta muulta apua tässä tärkeässä tehtävässä: yhdessä toimivien ihmisten ääni on voimakkaampi kuin mikään taantumuksellinen voima maassamme. Siksi uskon ja tiedän, että me voimme taata oikeudenmukaisen perustulon jokaiselle ihmiselle ja että yhdessä me voimme muuttaa politiikan rappion kansanvallan kukoistukseksi.
Saku Mättö: ote blogistani:
“Ainoa tie ulos nykyisestä kriisistä ei suinkaan ole Gailbraithin ja kumppaneiden oppien mukainen investointien lisäys vaan todellisen tasa-arvon lisääminen. Kadulla loikoilevasta spurgusta lähtien Suomen tulee alkaa tosiasiallisesti ja konkreettisesti tukea asujaimistoaan. Lakiin kirjoitettu lupaus tuesta on tyhjä kirjain, jos se ei ihmisten arjessa toteudu täytettynä lupauksena. ”Kyllä kansa tietää”, sanoi Vennamo. Tämän päivän termein se tarkoittaa sitä, että yksilö kerrallaan valtavirta vieraantuu itsestään ja loppujen lopuksi valtavirta on enää tyhjä hylsy. Me olemme käytännössä jo tuossa tilanteessa, jossa suuri osa meistä on vieraantunut ns. normaalista: työttömät, pientä tuloa nauttivat eläkeläiset, pätkätyötä tekevät, yksinhuoltajat jne jne, lista on lähes loputon.” Lue kokonaan
Mutta itku ja surkuttelu ei auta, vaan on yhdessä toimittava ja vaadittava muutosta. Vaalien tullen mieti ketä aiot äänestää ja miksi. Jos päädyt minuun, kuten toivon sinun tekevän, voin taata sen, että toimin sinun edustajanasi kunnian ja omantuntoni kautta. En puliveivaa, enkä petä lupauksiani. Ryhmäkuria puolueeni, Itsenäisyyspuolue, ei vaadi, joten jokainen IPUlainen on aidosti vapaa toimimaan niin kuin perustuslakimme asian sanoo:
29 § “Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.“
Tarvinneeko muuta enää sanoakaan, nykymenohan on jo osoittanut miten EI pidä toimia … mutta, Saku Mättö eduskuntaan, siinä on miten toimia.
Läs mina tankar om språk och Nordisk sammarbete: klicka

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.