IS:n verkkokyselyssä tänään 28.7.2010 pitkin päivää tilanne pysyi tasaisena: 58% kaikista vastaajista pitäisi parhaimpana, että suomalaiset saisivat maksaa omalla markallaan. Vastaus ei ole yllättävä, kun ottaa huomioon mitä euroon siirtymisestä on seurannut ja muistettakoon, että vastaava kysely kesäkuussa tuotti vastaavan tuloksen IS:ssä. Sen enempää vientiteollisuutemme kuin kotimainen palvelualammekaan ei ole saanut mitään etua yhteisestä eurovaluutasta. Päin vastoin. Julmetut velvoitteet auttaa 110 miljardilla eurolla Kreikkaa ei ole millään muotoa suomalaisten edun mukaista. Nuo miljardit ovat poissa muiden eurooppalaisten maiden vanhustenhoidosta, lasten kouluista ja sosiaalihuollosta yleensäkin. Miksi ihmeessä kreikkalainen pankki on pelastettavampi kohde kuin suomalainen eläkeläinen?
Jokainen omalla sydämellään toimiva ymmärtää, että ihmiset tulevat ennen taloutta, mutta nykypolitiikka ei usko sitten millään, että me kansalaiset oikeasti olemme sitä mieltä. Nyt euron tarinan alkaessa lähennellä loppuaan, on aika myös pohtia millä tavalla Suomi saa takaisin oman valuuttansa. Prosessi ei millään muotoa tule olemaan suoraviivainen tai helppokaan, mutta itsenäisen Suomen on saatava takaisin oma valuuttansa.

[...] Enemmistö suomalaisista haluaa oman valuuttansa takaisin -> 58% tahtoo markan maamme valuutaksi: http://sakumatto.fi/?p=293 [...]