Suomi taas EU:n hampaissa
Postin kulku muuttunee hitaammaksi ensi vuonna. Samalla valtionyritys Itellan talous ja sen työntekijöiden työolot heikkenevät. Tämä johtuu uudesta EU-direktiivin määräämästä postilaista. Suomi on taas EU:n potkupallona.
Päivän uutinen on, että EU:n komissio aloittaa rikkomusmenettelyn Suomea vastaan. Syynä on se, että Suomen kahdenvälinen lentoliikennesopimus Venäjän kanssa rikkoo EU-lakeja.
Suomi tyhjennetään työpaikoista
Suomesta on viety ja viedään pääomia ja työpaikkoja sinne, missä ne tuottavat paremmin. Valtion – siis kansalaisten omistamista – yrityksistä merkittävä osa on myyty polkuhintaan ulkomaisille omistajille. Kansallisomaisuus on siis ryöstetty. Suomeen ovat EU-määräysten ansiosta syntyneet kahdet työmarkkinat. Harmaa talous ja työehtojen polkeminen on siis laillistettu. Suomalaiset maksavat EU:lle jäsenmaksuina yhä enemmän siitä, että unioni määrää, miten yhteiskuntamme perustaa tuhotaan. Nykyinen kapitalistinen Suomi ja sen korruptoitunut poliittinen eliitti ajaa taloudellisen vallan asiaa kansalaiset unohtaen. Kansalaiset voivat toki osallistua maksajina. Suomi 2010 ei enää ole se maa mihin synnyin, mutta nykymenolla se näyttää olevan se maahan, johon kuolen ja moni muukin…
Suomi Paasikivan aikaan, taas täällä?
Poliittisesti olemme lahjattomia, sanoi presidentti Paasikivi. Pahasti sanottu. Mutta oliko Paasikivi kuitenkin oikeassa?
Itse aiheutettu sortokausi – siis EU-jäsenyys – jatkuu kunnes suomalaiset sen lopettavat. Muutoksia oikeaan suuntaan voidaan tehdä tulevissa eduskuntavaaleissa. Muutoksen tuulet puhaltavat, kun yhä useammat luopuvat puolueuskollisuudestaan. Suomi nousee vain ihmisten voimalla, lue lisää.

Uusimmat kommentit