Iltalehden vaalikone aukeaa pian. Tässä minun vastaukseni sinne.

Iltalehden vaalikone
Ehdokkaan kommentit kysymysryhmästä EU ja Suomi
Ajatus EU:n taustalla on hyvä: yhteistoimintaa eurooppalaisten kansojen välillä globalisoituneessa maailmassa. EU ei kuitenkaan toimi demokraattisesti, vaan suuret jäsenmaat runnovat läpi haluamansa päätökset. Lissabonin sopimuksen myötä pienillä mailla ei ole enää edes veto-oikeutta asioihinsa, vaan on mentävä muiden päätösten mukaan. Euro valuuttana on sama: Suomen valtio sai ennen lainata rahaa itseltään painamalla rahaa omassa pankissaan, mutta nyt kaikki valtionvelka on ulkomaanvelkaa, joka on tehnyt maastamme haavoittuvan. Ratkaisu tähän alhoon on tietysti eroaminen EU:sta. Ja huom! säännöt eroamiselle ovat olemassa itsessään Lissabonin sopimuksessa, joten se on mahdollista ilman sakkoja tms. Eroamalla EU:sta Suomi saisi takaisin täyden itsemääräämisoikeuden ja oman valuutan. Me emme enää olisi pakotettuja ottamaan vastaan halpatyövoimaa, joka aiheuttaa suomalaisille suuren työtömyyden ja harmaat rakennusmarkkinat. Me emme enää maksaisi kaikkia tullejamme EU:lle. Tämä on asia, josta ei useinkaan puhuta, mutta ne tullit, jotka Suomi ennen keräsi itselleen, maksetaan EU-aikana EU:lle. Täten esim 2009 Suomi maksoi EU:lle 752 miljoonaa euroa ENEMMÄN KUIN SAI tukia EU:lta. Tuolla summalla pelkästään järjestettäisiin koulujen opettajapula ja vanhustenhoito kertaheitolla. Ero EU:sta ei tarkoittaisi eristäytymistä, vaan paluuta ETA-alueeseen, jota sopimusta ei ole koskaan irtisanottu. Olisimme siis samassa tilanteessa kuin naapurimaamme Norja, joka on yhteistoiminnassa mukana ja jopa Schengen-alueessa, joten emme joutuisi edes nykymatkustustapojamme muuttamaan. Se, että suomalaisille uskoteltiin 1994, että “vain liittymällä EY:hyn voimme vaikuttaa asioihin” on osoittautunut epätodeksi. Me emme voi vaikuttaa, me olemme vain maksumiehiä. EU:n tulevaisuus on kirjattu Lissabonin sopimukseen: se on aina vain tiiviimpää kehitystä kohti sotilasunionia ja kohti liittovaltiota, jossa Suomi on vain maksajan osassa oleva alusmaa. Miettikäämme mitä isämme sodassa tekivät pelastaessaan maamme itsenäisyyden. Nytkö me annamme tuon itsenäisyyden pois noin vaan?
Ehdokkaan kommentit kysymysryhmästä presidentti ja armeija
Demokratiaan ei kuulu se, että itsevaltiaan ottein toimiva hallitus määrää kabineteissaan salaa eduskunnalta ja salaa kansan valitsemalta presidentiltä kaikista maamme asioista. On kestämätöntä kuinka asioista ei muka voi puhua kun “niiden käsittely on kesken”. Juuri silloinhan asioista pitää puhua, kun päätökset on tehty, on turha enää höpöttää. Presidentti-instituutio on tullut tärkeäksi osaksi suomalaisia instituutioita, se on 5. luotetuin niistä. On siis selvää, että tarvitaan todelliset valtaoikeudet omaava presidentti, eikä mitään paraatien sätkynukkea. Mitä tulee armeijaan, tulee Suomen säilyttää itsenäinen ja NATOsta riippumaton puolustus. NATOa markkinoidaan meille mukamas ainoana vaihtoehtona suojautua idän uhkaa vastaan. Totuus on päinvastainen. Jos Suomi mielii pysyä poissa rintamalinjasta Venäjää vastaan, ei meillä ole mitään asiaa NATOon, jossa joutuisimme puolustamaan muita maita niihin tulevaa hyökkäystä vastaan. Lisäksi joutuisimme aina vain enemmän Afganistanin kaltaisiin “rauhanpuollustustehtäviin”, jotka todellisuudessa ovat USA:n suurvaltapolitiikan aiheuttamia kriisipesäkkeitä. Todellinen rauha maailmassa syntyy tasa-arvoisuuden kautta, ei sotakoneistolla. Terrorismi syntyy juuri epäoikeudenmukaisesta globaalista varojen jakamisesta ja NATO ei kykene vastaamaan terrorismin uhkaan. Siksi Suomen tulee ylläpitää oma puolustus ja oma armeija, joka koulutetaan kuten tähänkin asti jokaisesta ikäluokasta.
Ehdokkaan kommentit kysymysryhmästä työelämä ja vanhuus
Suomella olisi omasta takaa kyky hoitaa huoltosuhde kuntoon, mikäli alkaisimme tehdä oikeita asioita. Se, että noin 350.000 ihmistä on poissa työmarkkinoilta, on poliittisten päätösten seurausta. Jos nuo ihmiset olisivat mukana rakentamassa maamme hyvinvointia, ei olisi mitään tarvetta nostaa eläkeikiä tai tuoda ulkomaista työvoimaa. Kuvitteleeko joku tosissaan, että me voisimme Suomeen noin vain asuttaa ulkomaista työvoimaa saman määrän kuin Karjalan evakot 2. maailmansodan lopuksi? Lapsellisuuksien aika on nyt ohi. Vain vastuullisella kotimaista kysyntää ja koko maan asuttuna pitävällä toiminnalla me voimme ylläpitää hyvinvoinnin maassamme. On keskityttävä hoitamaan asiat kuntoo ja rahoitus löytyy sillä, että progressiivinen verotus ulotetaan pääomatuloihin. Palkkatyötä ei myöskään saa sorsia koneiden kustannuksella, vaan on tehtävä alv:tä vastaava vero, joka lisätään palkkaan. Tällä tavalla työllistämisestä tulee yhtä kannattavaa (tai kannattamatonta) kuin koneellistamisesta. Mitään muita sivukuluja ei saa kerätä. Lisäksi on tehtävä mahdolliseksi helppo irtisanominen, jonka vastalupauksena kaikille tulee saada perustulo. Tällä tavoin ilman työtä oleva selviää hengissä ja toisaalta ei siis ole pakotettu ottamaan vastaan riistonomaisia työsuhteita. Tämä johtaisi siihen, että työnantajat joutuisivat pitämään huolen työoloista ja palkkauksesta, mikäli mielisivät saada työvoimaa. Raha kiertäisi ja yhteiskunta alkaisi taas voida hyvin.
Ehdokkaan kommentit kysymysryhmästä arvot
Politiikka ja lasten kasvatus ovat samanlaisia asioita. Jos vaatii yhtä muilta, mutta itse toteuttaa toista, ei ole moraalisesti kestävää. Jos sallimme politiikkaan valehtelun, mallia Ilkka Kanerva, silloin voimme luovuttaa pelin alkuunsa. Ihminen on kuitenkin muuta kuin vain fyysinen olemuksensa. Uskon, että me olemme sielu, joka on täällä oppimassa oikeanlaista ja eettisesti oikeata elämistä sekä kestäviä ihmissuhteita. Tätä taustaa vasten ensisijaista on se miten kohtelemme toisiamme ja vasta toissijaista miten talous voi. Siksi onkin uskomatonta, kuinka ainoana hyväksyttävänä argumenttina tänä päivänä on raha ja taas kerran raha. Se on väärin ja siksi maamme makaa tässä jamassa, jossa se on. On otettava vastuu siitä, että luontoa ja ihmistä kunnioittaen alamme yhdessä hoitaa yhteisiä asioitamme. Eduskunnan asia on toimia moraalisesti oikein eikä puoluevaltaa pönkittäen. Ministerin tehtävä on kunnian ja omantuntonsa kautta puolustaa Suomen etuja eikä murentaa maamme kykyä voida hyvin.
Ehdokkaan kommentit kysymysryhmästä talous ja toimeentulo
Työn tuotoilla eläminen ei eroa koroilla elämisestä. Molempia pitää verottaa samoin perustein. On turhaa pelotella pääoman karkaamisella, sehän tekee jo sen, vai onko Suomeen enää viime vuosina investoitu mitään muuta kuin Googlen konehuone? Liioittelen tietysti, mutta periaate on oikea. On siksi tehtävä maasta oikeudenmukainen. Oikeudenmukaisuus aiheuttaa hyvää mieltä ja kiinnostusta yhteiskunnasta ja estää syrjäytymisen sekä kasvavan pahoinvoinnin. On aivan kohtalonkysymys sallimmeko tuloerojen kasvaa, vai ryhdymmekö taas ajamaan tasa-arvoisuuden periaatetta. Tasa-arvo ei ole tasapäistämistä. Kuitenkin esim. lapsilisät ovat myös suurituloisille perheille oikeutettuja, koska on tosi, että pääkaupunkiseudulla asuminen on todella kallista surkean politiikan takia. Ja siksi lapsilisiin ei pidä koskea. Sitä vastoin pitää pitää huoli, että tulonsiirtoja saavat perheet eivät joudu toisesta päästä luopumaan, kun heille toisesta päästä annetaan. Nyt esimerkiksi raikskattu toimeentulolla elävä menettää toimeentulonsa siltä osin kuin hän saa rikoksen uhrille maksettavaa korvausta! Kuvottavaa!
Ehdokkaan kommentit kysymysryhmästä arki
Väkivaltarikokset ovat seurausta ympärillä koventuneesta yhteiskunnasta ja epätoivoisista olosuhteista, joihin syrjäytyneet joutuvat. On osoitettu monissa tutkimuksissa, ettei rangaistusten koventaminen auta ja siksi apu on löydettävä muilla keinoin. Yksi on rikossovittelun laajentaminen ja toinen on sosiaalijärjestelmän täysremontti. On synnytettävä olosuhteet, joissa väkivaltaan ei ajauduttaisi. Hyvinvointi lisää hyvinvointia myös rikosasioissa.
Uusimmat kommentit