Nälkä on lopetettavissa aktiivisilla toimilla
Worldwatch Instituten Maailman Tila 2011 -julkaisu esittää maatalousinnovaatiot avaintekijäksi vähentämään köyhyyttä ja vakauttamaan ilmaston Maailman Tila 2011: Innovaatiot, jotka ravitsevat planeettamme. Raportti nostaa esiin menestyksekkäät maatalousinnovaatiot sekä kaivaa esiin suurimmat saavutukset estettäessä ruoan haaskaamista, ilmaston muutoksen sinnikkäässä estämisessä sekä viljelyn vahvistamisessa kaupunkialueilla. Raportti tarjoaa ohjeistuksen kasvaneisiin maatalousinvestointeihin sekä tehokkaampiin keinoihin lievittämään maailmanlaajuista nälkää ja köyhyyttä. [...]
Olin viikonloppuna ETYJ:n vaalitarkkailijoiden tapaamisessa
Vaalitarkkailijat Suomessa Kolme IPUlaista tapasi vaalitarkkailijat lauantaina 9.4. Helsingissä. Olin itsekin mukana kun kaksi muuta olivat puolueen varapuheenjohtaja Lea Launokari sekä Uudenmaan ehdokkaamme Niina Männistö (sit.). Keskusteluiden aikana käsittelimme keskeisimmät ongelmat, jotka Itsenäisyyspuolue on kohdannut suomalaisessa vaalijärjestelmässä ja sen ympärillä pyörivässä median tavassa toimia. Tässä lista asioista, jonka vaalitarkkailijat kuulivat meiltä 1. YLEn tapa syrjiä [...]
Saku YLE1 aamu-tv:ssä 7.4.2011
Aamu-tv, Saku Mättö Saku oli tänä aamuna YLE tv1:n aamu-tv:n vieraana osiossa, jossa tavattiin eduskuntaan uusina pyrkiviä kasvoja. Saku puolusti Suomen oman valuutan palauttamista eurokriisin syvetessä (nyt Portugalin ajauduttua EU:n syliin) ja toisaalta kuntien itsemääräämisoikeuden takaamista riittävän rahoituksen avulla. Katso itse YLE Areenasta, klikkaa.
Saku Mättö on 100% vihreä ehdokas sanoo Greenpeace
Greenpeace antaa minulle perustellusti vihreysarvon 100%, Saku Mättö sanoo Greenpeace on tänään julkaissut oman vaalikoneensa osoitteessa http://www.greenpeace.org/finland/fi/vaalikone/ ja vaalikoneen Saku on 100% vihreä ehdokas ja siten Helsingin piirin ainoita, jotka ovat todella ja täysin sitoutuneita vihreisiin arvoihin.
HS vaalikone: Sakun vastaukset
HS vaalikone aukesi tänään Vastaukseni löytyvät helpoiten klikkaamalla: http://www.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/helsinki/itsenaisyyspuolue/matto_saku/ HS vaalikone – tässä maistiaisiksi ensimmäinen väittämä ja vastaukseni: Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen nopeasti. Miten siihen pitäisi suhtautua? Vastaukseni: Tuloeroja on kavennettava huomattavasti. Perusteluni: On aivan olennaista, että tuloerot eivät enää kasva ja niitä on aktiivisesti pyrittävä pienentämään. Yritteliäisyys ja hyvän työn palkitseminen [...]
Soini ei edes halua irroittaa Suomea EU:sta kirjoittaa FT
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoo arvovaltaisen Financial Times-lehden haastattelussa aikovansa heittää kapuloita rattaisiin ylivelkaantuneiden euromaiden pelastusoperaatiossa, mutta Suomen pitää silti noudattaa tähän asti tekemiään tukisopimuksia. Soinin mukaan perussuomalaisten tarkoitus ei myöskään ole saada Suomea eroamaan EU:sta tai eurosta. FT kertoo artikkelissaan, että perussuomalasten kannatus on noussut kevään Kreikka-tukipaketin jälkeen kuudesta prosentista 17 prosenttiin, joka on [...]
Sakun Iltalehden vaalikonen vastaukset 5.2.2011
Iltalehden vaalikone aukeaa pian. Tässä minun vastaukseni sinne. Ehdokkaan kommentit kysymysryhmästä EU ja Suomi Ajatus EU:n taustalla on hyvä: yhteistoimintaa eurooppalaisten kansojen välillä globalisoituneessa maailmassa. EU ei kuitenkaan toimi demokraattisesti, vaan suuret jäsenmaat runnovat läpi haluamansa päätökset. Lissabonin sopimuksen myötä pienillä mailla ei ole enää edes veto-oikeutta asioihinsa, vaan on mentävä muiden päätösten mukaan. Euro [...]
kansanedustaja
Saku Mättö on ennen muuta empaattinen ja kanssaihmistensä sekä luonnon tilasta huolestunut suomalainen mies Lisäksi olen Itsenäisyyspuolueen puoluesihteeri ja Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja ja uskon ihmisten oikeuteen tosiasiallisesti saada perustuslaissa heille taatut oikeudet. Tähän sisältyy se, että tarkoitan myös mitä sanon. Olen siis mukana päivänpolitiikassa ja toimintani taustalla ovat epäitsekkäät syyt. Näinhän ei Suomessa kuitenkaan tänä [...]
Vaalivilppi lienee sittenkin totista totta Suomessakin
Vaalivilppi Suomessa taas esillä “Viime eduskuntavaalien ääntenlaskenta Helsingin eri äänestysalueilla oli varsin suurpiirteistä. Vaalilautakuntien enemmistö kirjasi alustavan vaalilaskennan päätteeksi tuloksen, jossa äänet ja äänestäjät eivät menneetkään tasan. Yleensä ääniä oli enemmän: Ala-Malmilla 7, Vallilassa 8, Ruskeasuolla 10, Kannelmäessä 57… Näitä lukemia eivät vaalilautakuntien pöytäkirjat mitenkään kommentoi.” Näin sanoo MOT-ohjelma 31.1. 2011 klo 20 TV1 MOT: [...]
Sakun MTV3-vaalikoneen vastaukset 28.1.2011
Maahanmuutto Suomen tulee ensisijaisesti huolehtia suomalaisista. Ei ole mitään pelleilyä, kun perustuslaki takaa perustoimeentulon, vaan se pitää antaa –ilman tarveharkintaa–! Työn vuoksi tulevat maahanmuuttajat ovat tervetulleita täydentämään Suomen osaamismassaa. Pakolaisten ongelma tulee hoitaa paikallisesti tai lähellä ja kehitysavun keinoin tulee ratkaista se mitä ei voida kansainvälisillä pakotteilla saada aikaan. Keskeinen kysymys on se, että koska [...]
Uusimmat kommentit